Kirjoitin Muksuperheen uni -blogiin vieraskynä artikkelin kuinka atopia on vaikuttanut meidän perheessä ja kuinka sitä kautta myös Bubulan yöasut saivat alkunsa. Alla samainen kertomus, tarina atooppisen lapsen perheestä. Lisäksi suosittelen tutustumaan Muksuperheen uni sivustoon mikäli teillä on haasteita lasten nukkumisen kanssa.
Atooppisen lapsen perhe
Olen 38 vuotias kahden pojan äiti, joka joutui lasten myötä opettelemaan aivan uusia asioita allergiasta ja atooppisesta ihottumasta. Koska minulla itselläni ei ole ollut mitään aiempaa kokemusta näistä asioista, jouduin opettelemaan näitä asioita kantapään kautta.
Ensikosketukseni atopiaan tuli, kun esikoisellani oli alusta saakka varsin kuiva iho, jota alettiin rasvailla perusvoiteilla jo vauvaiässä. Kun sitten kuopuksen iho alkoi kuivua alle vuoden iässä, tunnistin jo oireet ja neuvolan ohjeilla aloitettiin säännöllinen rasvaus. Kuopuksen ihottuma osoittautuikin sitkeämmäksi kuin esikoisella ja jouduimme siirtymän täyteläisempiin voiteisiin ja säännölliseen kortisonivoidejaksoihin. Kuopuksen ongelmaksi muodostui myös ihon voimakas kutina, joka häiritsi yöunia ja aiheutti ihon rikkoontumista. Häneltä tutkittiin myös erilaisia allergioita mutta testit olivat koko ajan puhtaat.
Olen täysimettänyt molemmat lapseni ja he ovat sen jälkeen olleet ihan tavanomaisella sekaruokavaliolla. Esikoisen iho oli käytännössä oireeton jo kolme vuotiaana. Rasvaamme hänen ihoaan enää satunnaisesti, kuten pakkaskausina.
Apua atooppisen ihon hoitoon
Hoidatimme lapsiamme pitkään yksityisen lääkäriaseman kautta. Asia oli esillä neuvolassa, josta saimme lopulta kuopukselle lähetteen Iho- ja Allergiasairaalaan. Vasta sieltä saimme ensimmäistä kertaa selkeät ohjeet, kuinka atoopikon ihoa tulisi rasvailla. Hoitaja rasvasi lapsemme ja me seurasimme vieressä osallistuen omien kykyjemme mukaisesti. Saimme myös vastaukset kaikkiin kysymyksiimme. Saimme tietää mm. miksi voide pitää levittää iholle taputtelemalla, tai miksi voide voi kirvellä.
Kuopuksemme on edelleen Iho-ja allergisairaalan hoitoseurannassa ja käymme siellä noin 2 kertaa vuodessa. Alussa käyntejä oli tiiviimmin ja jokaisella kerralla saamme uusia vinkkejä ja ajatuksia ihon hoitoon. Opimme Esimerkiksi tubifast kääreiden käyttöä, ja olemme testanneet uusia tehokkaampia voiteita. Elämää helpottaa se, että voimme olla puhelimitse heihin yhteydessä, kun tarvitsemme uuden reseptin perusvoiteita varten. Meillä on tunne, että meistä pidetään huolta ja lasta hoidetaan kokonaisvaltaisesti.
Olemme vuosien varrella kokeilleet erilaisia atooppiselle iholle suositeltuja hoitoja, kuten kutinaa hillitseviä allergialääkkeitä nukkumisen helpottamiseksi, tavanomaisia allergialääkkeitä, satoja erilaisia voiteita, suolahuonetta, ruokavaliorajoituksia jne.
Näiden kokeiluiden myötä oma osaamiseni on kasvanut huimasti ja ymmärrän atooppisuutta syvemmin. Aiemmin luulin, että kyseessä on vain kuiva iho, jota rasvataan. Nyt ymmärrän, kuinka hankalasta sairaudesta voi olla kyse ja kuinka kokonaisvaltaisesti se voi vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin. Minulla on nykyään jo paljon itsevarmempi olo, enkä enää säikähdä hurjan näköiseksi lehahtavaa ihoa. Tiedän mitä poikani iho milloinkin kaipaa ja olen oppinut lukemaan erilaisia merkkejä. Osaan myös ennakoida, kuinka iho reagoi erilaisiin poikkeustilanteisiin. Tiedän mitkä seuraukset esimerkiksi ylenmääräisellä karkin syömisellä, hikoilulla tai alkavalla flunssalla voi olla ihon kannalta.
Atopian hoito vaatii voimavaroja
Vanhemmille, jotka elävät atoopikkolapsen vanhemmuutta, haluan toivottaa voimia. Kehotan hakeutumaan vertaistuen piiriin, jota tarjoaa esimerkiksi Iho-allergia ja astmaliitto. Vinkkien ja neuvojen kuunteleminen on ainakin minulle ollut avuksi. Olen saanut arkea helpottavia ideoita. On hyvä pitää mielessä, että jokainen lapsi on yksilö ja vanhemmat tuntevat oman lapsensa erityispiirteet, eikä kannata liikaa luottaa vertaistenkaan hyvää tarkoittaviin ohjeisiin. Esimerkiksi tiukat ruokavaliorajoitteet voivat toimia yhdessä perheessä mutta saattavat aiheuttaa liikaa stressiä ja vaikeuksia päivittäiseen elämään toisessa perheessä. Näin ollen kehottaisin kaikkia vanhempia myös olemaan armollisia itseään kohtaan ja toimimaan tavalla mikä itsestä tuntuu parhaalta.
Uniasuja atoopikoille
Bubula on keskittynyt valmistamaan ja myymään hoitotuotteita atooppisille lapsille. Idean niihin sain valvoessani kuopukseni kanssa öitä, kuunnellen nukkuvan lapsen itkua. Öisin hän raapi ihoaan rikki ja jo silloin mietin, että jotain apua tähän on saatava. Aloinkin ommella lapselleni yöpukuja, joissa käsi- ja jalkaosat olivat peitettyinä. Näin lapsi ei päässyt raapimaan yöllä ihoaan. Kun näin, kuinka paljon näiden yöpukujen vaikutuksesta yöt alkoivat helpottua ja ihokin pysyi ehjänä, aloin valmistaa niitä myös myyntiin.
Tänään Bubulan tuotteilla on design from finland merkki ja kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa. Materiaalina käytän Ökö tex -standardit täyttäviä kankaita. Olen ottanut verkkokauppaani myyntiin myös atooppisen ihon hoitoon sopivia hoitotuotteita, jotka tukevat ja helpottavat elämää atooppisen lapsen kanssa.
Yöpuku on loistava apu esimerkiksi lumiukkorasvauksessa. Lumiukkorasvaus tarkoittaa sitä, että lapsi rasvataan paksulla rasvakerroksella ja päälle laitetaan kankainen suoja, joka auttaa voidetta imeytymään. Lumiukkorasvauksen huono puoli on vuodevaatteiden sotkeentuminen mutta Bubulan uniasujen kanssa lakanat pysyvät siisteinä. Bubulan uniasut sopivat myös suolakäärehoitojen suojaksi, jolloin kääreet pysyvät yöpuvun alla hyvin paikallaan. Kätevien käsineosien vuoksi lapsi voi syödä ja leikkiä puku päällä. Bubulan uniasu suojaa myös vesirokkoista tai palanutta ihoa.
Bubulan uniasuja on saatavissa sekä puuvillaisina, että merinovillaisina. Puuvilla on erinomainen valinta atoopikoille. Se on hengittävä ja kestää kuumaakin vesipesua. Merinovilla on hengittävää ja siinä on antibakteerisia ominaisuuksia.